Kuka on sinulle kaikkein rakkain? Kun mietit tätä, niin kuka nousee mieleesi ihan ensimmäisenä? Vai nostaako tämä kysymys sinussa ristiriitaisia ajatuksia ja/tai tunteita?
Syvällä sisällämme haluamme rakastaa ja tulla rakastetuksi. Se on meille luontaista vaikka emme aina tiedosta sitä, ja saatamme jopa tukahduttaa tämän luontaisen ominaisuutemme suojellessamme itseämme. Monesti myös ehdollistamme rakkautemme, jolloin ei oikeastaan voi enää edes puhua rakkaudesta vaan pelosta.
Vaatimukset, omistushalu, mustasukkaisuus, kontrollointi, takertuminen, läheisriippuvuus, torjunta jne. ovat sisäisistä haavoistamme, kuten traumoista ja tunnelukoista johtuvia pelon eri ilmenemismuotoja. Katsoessani totisia kasvoja, alakuloisia katseita, kiireisiä ihmisiä mietin usein sitä rakkaudettomuutta, jota meissä ihmisissä näen. Kuinka usein suoritammekaan elämäämme ja laitamme muiden tarpeet omiemme edelle. Hylätyksi tulemisen pelossa suostumme kompromisseihin, jotka pikkuhiljaa heikentävät elinvoimaamme. Kunnioituksen ja arvostuksen toivossa tai rahan takia puskemme eteenpäin väsyttäen itsemme. Elämme usein “autopilotilla” pitäen kiinni turvallisilta tuntuvista rutiineista, jotta emme jäisi yksin tai joutuisi kohtaamaan muutoksen tuomaa epävarmuutta. Yritämme niin kovasti toimia oikein ja olla hyväksyttyjä, täyttää velvollisuutemme, mutta hiljaisina hetkinä sisäinen tyhjyys, epävarmuus, levottomuus tai kaipaus jostain ihan muusta saattaa nostaa päätään.
Rakkaus ja arvostus, jota kaipaamme ei löydy itsemme ulkopuolelta. Se ei koskaan voisi tehdä meitä kokonaisiksi ja tasapainoisiksi, sillä silloin olisimme aina riippuvaisia jostain toisesta, olipa kyseessä sitten vanhempamme, puolisomme, lapsemme tai vaikka lemmikkimme. Jos haluamme täysin eheytyä ja astua omaan voimaamme, niin meidän on luotava rakkaussuhde itseemme. Alettava vihdoin hyväksymään, kunnioittamaan ja rakastamaan itseämme juuri sellaisena kuin olemme kaikkine puolinemme, näkemään oma kauneutemme ja ainutlaatuisuutemme, ja avoimesti ilmentää sitä muillekin.
Itsensä rakastaminen tuntuu olevan meille monelle haasteellista. Meidän voi olla vaikeaa edes ymmärtää, mitä itsensä rakastaminen tarkoittaa ja saatamme kavahtaa sitä luullen sen olevan narsismia ja toisia väheksyvää käytöstä. Terveellinen itsensä rakastaminen ei kuitenkaan koskaan tapahdu muiden kustannuksella vaan päinvastoin; vasta kun ehdoitta rakastamme itseämme, pystymme ehdoitta rakastamaan muitakin. Tällöin rakkautemme on itseämme ja muita kohtaan sallivaa, pyyteetöntä ja vapaata, eikä se tuomitse, velvoita tai alista. Rakkaus avaa näkökykymme, jolloin ymmärrämme itsemme, muut ja koko elämän toisenlaisesta tietoisuudesta käsin. Voimme antautua täydelliselle luottamukselle, sillä pelko ei enää hallitse meitä. Matka tähän alkaa pelkojen kohtaamisella ja anteeksiantamisella.
Shadow work eli varjopuolemme kohtaaminen tarkoittaa mm. sitä, että emme yritä paeta pahaa oloa tai negatiivisia tunteita esim. tukahduttamalla niitä lääkkeillä, alkoholilla, herkuilla, videopeleillä, työllä, rutiineilla tai pakonomaisella treenaamisella, vaan että vihdoin olemme valmiit pysähtymään itsemme äärelle. Vaikka mielemme yrittäisi keksiä monenlaisia syitä ja muka pakollisia tehtäviä sen sijaan. Mielemme nimittäin ei halua kohdata pelkoja. Sellainen vie pois tutusta ympäristöstä, ts. epämukavuusalueelle, joten mieli vastustelee. Se haluaa pysyä tutun neliön sisäpuolella, vaikka siellä olo olisi alkanut käymään jo tukalaksikin. Se on kuitenkin tuttuudessaan mielelle turvallinen tila, kun taas astuminen johonkin ennestään tuntemattomaan kauhistuttaa sitä. Se kokee menettävänsä kontrollin. Tämä mielen toimintamalli on hyvä tiedostaa ja ymmärtää, että se toimii näin, koska luulee suojelevansa meitä. Se ei ymmärrä, että sen näköala on kapea-alainen. Olen kirjoittanut tähän liittyen lyhyen blogitekstin nimellä Viesti egolta (https://www.saariniemi.com/post/viesti-egolta).
Jo yksi rauhallinen, keskittynyt ja syvä sisään- ja uloshengitys on pysähtymistä itsensä äärelle. Siitä on helppo aloittaa ja pikkuhiljaa jatkaa kauemmin. Kun oppii kääntämään huomion sisäänpäin, voi tarkkailla mitä itsessä tapahtuu ja mitä asioita nousee tietoisuuteen. Vain olemalla ja hengittämällä kipuihin/tuntemuksiin voi tarkkailla niiden viestiä. Sillä sitä ne ensisijaisesti ovat; viestejä. Antautumalla kokemukseen ja vain tarkkailemalla, ts. tuomitsematta tai määrittelemättä tuntemuksia tai ajatuksia voi tulla enemmän tietoiseksi itsestä ja omaa elämää rajoittavista peloista. Itse pidän näitä kehoni viestejä siunauksina, koska ne kertovat minulle millaisia itseäni ja potentiaaliani rajoittavia pelkoja kannan vielä mukanani. Pelkoja, joista on aika päästää irti, sillä niiden vaikutus elämässäni ei katoa silmien sulkemisella ja teeskentelemällä kaiken olevan hyvin. Päinvastoin. Ongelmat yleensä laajenevat, ja mitä painavammaksi taakkamme kasvaa sitä tukalammaksi ja kapea-alaisemmaksi elämämme muodostuu.
Yksi tärkeimpiä asioita, joita olen elämässäni oppinut on se, ettei paha oloni ole koskaan kenenkään syytä. Ei vaikka näennäisesti näyttäisi siltä ja tuntuisi helpommalta syyttää muita kuin ottaa itse vastuu ikävistä kokemuksistani. Muistan kuinka toisenlaiseen todellisuuteen herättyäni ahdistuin tai suutuin ihmisten skeptisistä kommenteista uutta maailmankuvaani kohtaan. Pidin monia tiedeuskovaisina ja heidän ajatuksiaan tuomitsevina ja loukkaavina. Syytin heitä mielessäni jopa inkvisiittoreiksi ja tunsin kuin olisin noitavainon uhri. Nykyään näen asian jo eri valossa ja pystyn tuntemaan kiitollisuutta, koska ymmärrän kuinka tärkeitä viestintuojia nämä ihmiset ja tilanteet ovat olleet. Niiden takia olen saanut mahdollisuuden kohdata pelkoni ja kuulostella omaa totuuttani: seisonko todella ajatusteni takana, olenko todella varma tuntemuksistani. Ts. toinen ihminen voi sanomisillaan ja tekemisillään saada meidät pois tasapainosta ja suuttumaan, mutta meidän reaktiot ei kerro tästä toisesta vaan meistä itsestämme. Mikäli reagoimme vihaan vihalla, loukkaannumme kritiikistä tai emme uskalla puhua omaa totuuttamme, niin ne ovat viestejä kertoen sisäisistä kipupisteistämme, jotka aktivoituivat ja joista käsin tilanteessa toimimme. Kohtaamalla ja työstämällä pelkojamme alamme väkisinkin ottamaan oman voimamme takaisin. Alamme löytämään rauhan tilan ja reagoimaan ulkoisiin ärsykkeisiin toisenlaisesta ymmärryksestä käsin. Eheytymisessä ja irtipäästämisessä on avainasemassa anteeksiantaminen, josta olen kirjoittanut blogitekstissäni Ihmeitä tekevät sanat (https://www.saariniemi.com/post/ihmeitä-tekevät-sanat). Kerron tekstissä omakohtaisista kokemuksistani ja suosittelen lämmöllä sen lukemista, jos haluat löytää työkaluja, joilla keventää taakkaasi.
Viime aikoina minua on muistutettu monesta lähteestä käsin, että kaikkia valintojamme ohjaa joko pelko tai rakkaus. Sisäiset haavamme ja erilaiset uskomuksemme kaventavat näkökykyämme, joten saatamme luulla toimivamme rakkaudesta käsin vaikka taustalla olisikin pelko. Tätä on hyvä pohtia ja tämän äärelle pysähtyä. Miettiä omien valintojen ja toimintamallien todellisia syitä. Myös oma keho, mieliala ja ulkoinen todellisuutemme ovat kaikki viestejä siitä kumpi valintoihimme enemmän vaikuttaa. Onko elämämme täynnä huolia, kiirettä, terveysongelmia vai iloa, rauhaa, tasapainoa. Olemmeko enemmän addiktiivisia (riippuvuuteen taipuvaisia), katkeria, kontrolloivia vai riippumattomia, suvaitsevaisia, luottavaisia. Mukaudummeko muiden näkemyksiin vai ilmennämmekö omaa totuuttamme. Elämmekö tapojemme orjina ja olosuhteiden uhrina vai otammeko vastuun elämästämme ja teemme tarvittavat muutokset. Jotain vihjettä valintojemme taustasta antanee myös sanaparit: velvollisuus-intohimo, puute-runsaus, orjuus-vapaus, tyytymättömyys-onnellisuus, teennäisyys-aitous, valheellisuus-rehellisyys, sairaus-terveys.
Sisäinen viisautemme valitsee aina rakkauden. Ehkäpä juuri siksi sisäänpäin kääntymisellä ja meditoimisella on pitkä historia; itsemme ääreen pysähtyminen tukee monin tavoin hyvinvointiamme ja auttaa löytämään oman voimamme, josta myös olen kirjoittanut blogitekstin nimellä Voiman tunnen (https://www.saariniemi.com/post/voiman-tunnen). Varjopuolemme kohtaaminen ja anteeksiantaminen vapauttaa todellisen potentiaalimme, jolloin avaudumme kuin nupussa ollut kukka täydelliseen loistoomme säteillen rakkauttamme itselle ja muille. Tämä on kaunis transformaatio, johon me itse olemme avain.
Comments