• Black Facebook Icon
  • Instagram Social Icon
  • Grey YouTube Icon

© 2019 by Marjut Saariniemi

Taustaani

Muistan aina heinäkuun kolean aamun vuonna 2003. Lapinkoirani oli pudonnut kaivoon ja räpiköi kauhuissaan vedessä. Katselin ahdistuneena monta metriä ylempää kaivon reunalta kuinka hän yritti pysyä pinnalla halkaisijaltaan metrisessä kaivossa. Menin paniikkiin ja toimin hetken mielijohteesta. Yritin auttaa rakasta koiraani mutta tipuin itsekin hyytävään loukkuun. Olimme molemmat ansassa.

 

Tuo aamu on selkeä käännekohta elämässäni. Se oli ihan normaali aamu ennen kohtalokasta tapahtumaa. Mielessäni pyöri työkiireet ja aikataulut. Oli paljon töitä. Itseasiassa ne täyttivät lähes koko elämäni. Näin oli ollut vuodesta 1997 lähtien valmistuttuani Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta leikkaajaksi. Tuntui mahdottomalta kieltäytyä töistä, kun oli laskuja maksettavana. Velka pitää virkeänä, sanotaan.

Ensimmäinen tunne oli epäusko. Nipistelin itseäni ja hoin, etten mitenkään voi olla kaivossa. Luulin näkeväni unta. Ei järkevä ihminen tipu kaivoon, ajattelin. Mietin vaihtoehtoja. Sitten tuli hysteria. Käsitin, ettei kukaan läheisistäni osaisi kaivata meitä tuntikausiin. Nauroin ja itkin vuoronperään. Olin kai sekaisin jonkun hetken. Huusin apua, mutta ääneni jäi vain pyörimään kakofoniana kaivon betonisiin seiniin. Olin vihainen itselleni, koska olin harkitsemattomalla toiminnallani tehnyt myös itsestäni uhrin. Jossain välissä kiinnitin huomioni peloissaan olevaan koiraani, joka seisoi harteillani minun lilluessa vedessä. Pidin meitä pinnalla tukien jaloillani ja kehollani kaivon seinämää. Aloin rauhoitella tärisevää koiraani ja samalla rauhoituin itsekin. Katselin ylös taivasta ja korkealla olevia puiden latvoja.

 

Tässäkö se nyt sitten on, ajattelin. Elämäni tuntui merkityksettömältä ja mietin kuinka paljon olisin halunnut vielä tehdä. Lopulta hyväksyin tilanteeni ja mieleni oli tyyni. Me menemme nyt ylös, sanoin koiralleni. Kävipä miten tahansa, me menemme ylös. Siitä alkoi seinäkiipeily, jollaiseen en olisi koskaan uskonut pystyväni. Märkä koira harteillani kiipesin pois elämäni pahimmasta paikasta. Kun olimme taas turvallisesti maan kamaralla, äänet hävisivät ja maailma musteni.

Olen kiitollinen tuosta kokemuksesta vaikka se onkin elämäni pahin painajainen. Sen ansiosta kuitenkin heräsin. Käsitin millaiset voimavarat meissä ihmisissä piilee ja aloin näkemään asioita toisin. Kiinnostuin vaihtoehtohoidoista, luonnonmukaisesta ruuasta ja eläinten oikeuksista. Sisäistin ajatuksen, jonka mukaan olemme yhtä; ihmiset, eläimet, luonto.

 

Maailmankatsomuksen muuttuessa alkoi avautumaan myös intuitiivinen tarve hoitaa itseäni. Tästä syystä kävin lukuisia kursseja ja koulutuksia: homeopatia, jooga, meditaatio, reiki, kinesiologia, ayurveda, kristalliakupunktio, kvanttihoito. Syksyllä 2012 kävin Dolores Cannonin vetämän QHHT kurssin Suomessa ja seuraavana vuonna jatkoin hänen opissaan taso 2:n Englannissa. Vuonna 2016 valmistuin valon kosketus -hoitajaksi Valon koulusta

 

En koskaan suunnitellut alkavani hoitajaksi, mutta olen seurannut sisäistä ohjausta. Nykyään teen yksityishoitoja Helsingissä sekä vedän ryhmille Tunne voimasi tapaamisia ja kvanttihypnoosimatkoja sekä opetan kvanttihypnoosin perusteita kaikille, joita ne kiinnostavat. Olin Paulin pakeilla 21.8.18. Näet videohaastattelun täältä.

Kuva: Veli Matinmikko