Etsi
  • Marjut Saariniemi

Ihmeitä tekevät sanat

Päivitetty: 30. joulu 2018

Kun tuttu, turvallinen arki saa uuden käänteen ja asiat meneekin aivan toisin kuin oli kuvitellut, tai ne menee jopa niin kuin oli pelännyt, joudumme usein epämukavuusalueelle. Muutos, uusi tilanne voi olla pelottavaa, mutta pelon kohtaaminen vapauttavaa. Elämässäni on ollut monia tilanteita, joissa olen ollut vastoin tahtoani mutta jälkikäteen tuntenut kiitollisuutta siitä, mitä kaikkea niistä opin. Yksi tälläinen opettavainen kokemus sattui vuosia sitten, kun rakas edesmennyt koirani joutui silloisen naapurimme pahoinpitelemäksi.

Tapaus aiheutti minussa vahvan tunnereaktion ja heti sen jälkeen tärisin vain monta tuntia. Olen eläinrakas ihminen, enkä hyväksy eläinten oikeuksien polkemista, saatikka väkivaltaa ja kun tälläistä sitten tapahtui omalle perheenjäsenelle, tunsin miten täytyin vihasta. Sisälläni kiehui. En tiedä olenko koskaan tuntenut niin voimakkaasti vihaa, raivoa, epäoikeudenmukaisuutta ja pettymystä kuin silloin tunsin. Monen päivän ajan puhuin tapahtuneesta läheisilleni ja ystävilleni. Haukuin naapuria ja kylvin vihaani sinne tänne, kuka vaan jaksoi sitä kuunnella. Tapahtuma pyöri mielessäni, enkä osannut päästää siitä irti. Joka kerta kun näin vilauksenkaan naapurista tunsin vihan taas vahvana ajatuksissani ja kehossani. Joitain viikkoja myöhemmin voin todella huonosti.


Kaulani imusolmukkeet olivat turvonneet, näköni sumentunut, käteni ja jalkojeni lihakset olivat kipeät ja voimattomat. Rintaani ahdisti. En saanut vedettyä happea kunnolla vaan hengitykseni oli kevyttä pintahengitystä, mikä aiheutti huimaavan olotilan. Kehoni oli niin heikossa kunnossa, että portaiden nouseminen toiseen kerrokseen oli lähes mahdotonta. Olin voimaton, kivussa ja täysin varma, että olen vakavasti sairas. Lääkäri totesi kaulani imusolmukkeiden olevan turvoksissa mutta laboratoriokokeissa ei suureksi yllätyksekseni löytynyt juurikaan mitään poikkeavaa. Samana päivänä kun sain verikokeiden tulokset, sain myös ystävältäni sähköpostin, jossa oli tärkeä liitetiedosto. Tämä havahdutti minut.


Heräsin hypnoottisesta tilastani, johon olin joutunut vihani takia ja muistin aiemmin oppimani teorian, jonka mukaan kehon oireet ovat viestejä. Ymmärsin nyt konkreettisesti, etten oireillut kohtalon oikusta tai sattumalta vaan oireet ilmensivät henkistä tilaani. Kaulani imusolmukkeet olivat turvonneet, koska suuni suolsi vihaa. Myrkytin puheellani itseilmaisun kanavaani, kurkkuchakran aluetta. Näköni oli sumentunut, koska olin “sokeana raivosta”. Käteni ja jalkani olivat kipeät ja voimattomat, koska pidin kiinni tapahtuneesta, enkä jatkanut eteenpäin. Hengitysvaikeudet symboloivat lamaantunutta tilaani ja pelkoa. Tarkasteltuani oireitani tietoisemmin näin syy-yhteyden selvästi. Tiesin joka solullani, että olin itse aiheuttanut oireet itselleni kantamalla vihaa mukanani. Ymmärsin myös, että minun olisi tehtävä täyskäännös suhtautumisessani tapahtuneeseen, muuten tilani heikkenisi entisestään ja vihani näkyisi lopulta myös verikokeissa. Saamani sähköpostin liitetiedosto toi vastauksen ennen kuin olin edes ehtinyt kysyä. Ymmärsin mitä minun tulisi tehdä. Minun ei tarvinnut hyväksyä tapahtunutta, mutta parantuakseni minun olisi annettava anteeksi.

Anteeksiantaminen soti moraalista oikeustajuntaani vastaan mutta silti tiesin sydämessäni, että se on ainoa tie vapautumiseen, että se on tärkeää ennenkaikkea itseni takia. Minun ei tarvinnut mennä naapurin luo kertomaan, että annan anteeksi hänen väkivaltaisen käytöksensä ja tuskin se olisi häntä kiinnostanutkaan. Riitti kun vain luin saamaani anteeksiantamisharjoitusta. En olisi mitenkään voinut laittaa siihen aitoa tunnetta mukaan, joten luin sitä monta kertaa päivässä “hauki on kala” -ajatuksella. Nauhoitin tekstin myös kännykän sanelimella ja kuuntelin sitä kuulokkeilla kävellessäni koirieni kanssa metsässä. Olin todella fokusoitunut tähän harjoitukseen, sillä halusin parantua.


Kolmessa viikossa oireeni olivat täysin poissa. Kuitenkin jatkoin aktiivisesti harjoituksen tekemistä, koska edelleen tunsin sisälläni ristiriidan naapuria kohtaan. Yllättäen sekin kuitenkin alkoi muuttumaan ja vihani vaihtui sääliksi. Katsoin naapurin kumaraa olemusta ja mietin mahtoiko hän olla onnellinen. Millainen hänen lapsuutensa oli. Oliko hän saanut rakkautta. Pikkuhiljaa säälini muuttui neutraaliksi suhtautumiseksi häneen ja lopulta pystyin tuntemaan kiitollisuutta siitä mitä tämä ihminen oli tullut elämääni opettamaan. Olin omassa kehossani kokenut hyvin konkreettisesti sen, miten olin vahingoittanut itseäni omilla ajatuksillani ja tunteillani mutta myös sen, miten nopeasti kehoni parantui, kun keskityin positiiviseen viestiin. Tänä päivänä muistelen tapahtunutta tarinana, johon en koe minkäänlaista tunnesidettä. Olen pystynyt antamaan tapahtuneen anteeksi ja olen vapaa sen vaikutuksista elämääni ja terveyteeni.


Jaan tämän tarinan, koska olen usein kokenut omassa elämässäni anteeksiantamisen tärkeyden ja nähnyt sen auttavan myös muita monin eri tavoin. Sen avulla voi vapauttaa itsensä mm. sukupolvelta toiselle periytyvästä ja itsessä edelleen vaikuttavasta painolastista, tunnesiteistä, negatiivisista tunteista ja ihmissuhteista, peloista, sairauksista, illuusioista, vanhoista toimintamalleista, ns. karman pyörästä… Aina emme edes tiedosta, että saatamme kantaa kehossamme negatiivisesti vaikuttavia tunteita tai ajatuksia. Ne ovat myrkkyjä, jotka satuttavat meitä samoin kuin söisimme myrkkyä. Ne heikentävät terveyttämme ja muuttavat persoonaamme, koko elämäämme. Saatamme ajatella, kuten minä naapurini kohdalla ajattelin, että vihamme, mielipahamme, katkeruutemme, epäilyksemme ja pelkomme ovat oikeutettuja ja perusteltuja, mutta millä kustannuksella. Vaikka olisimme kokeneet helvetin toisen ihmisen tekojen takia voi pahan kierre jatkua elämässämme ajatustemme ja tunteidemme takia. Satutamme lopulta aina vain itseämme. Tämä pätee myös silloin kun esim. arvostelemme ja vähättelemme itseämme tai kun vaadimme itseltämme kohtuuttoman paljon. Tai kun elämme vastoin omaa totuuttamme. Myös silloin heikennämme elinvoimaamme ja kavennamme omaa potentiaaliamme.


Anteeksiantaminen ei tarkoita sitä, että hyväksyy väkivaltaisen teon, ikävän käytöksen tai loukkauksen toiselta ihmiseltä. Se tarkoittaa sitä, ettei jää siihen kiinni. Kaikkea voi katsoa laajemmasta perspektiivistä ja vasta kun on todella antanut anteeksi saattaa huomata, että kyseinen asia, henkilö, tilanne, omat reaktiot jne. tulivatkin opettamaan jotain omasta itsestä ja ehkä jo aikansa eläneistä ajatusmalleista.


Saamassani anteeksiantamisharjoituksessa annetaan anteeksi käytännössä ihan kaikki, ihan kaikille, ihan kaikilla tasoilla, myös itselle, mikä on hyvin tärkeää, koska me emme voi rationaalisesti ajatellen tietää mikä meissä vaikuttaa ja mitä meidän olisi annettava anteeksi eheytyäksemme. Usein myös luulemme antaneemme anteeksi ja näin varmaan onkin mielen tasolla mutta silti saatammekin tietämättämme kantaa vielä haavaa sisällämme, mikä nakertaa tavalla tai toisella perustuksiamme.


Olen vakuuttunut, että anteeksiantaminen on avain eheytymiseen ja paranemiseen. Se avaa meissä uudenlaisen näkökulman asioihin ja tekee elämästämme kevyempää. Se auttaa päästämään irti menneestä ja mahdollistaa uudenlaisen elämän. Anteeksiantaminen on tie, jonka avulla löydämme sisältämme suvaitsevaisuuden ja rakkauden. Kun löydämme ne itsestämme, kohtaamme ne myös ulkoisessa todellisuudessamme.


Saamani anteeksiantamisharjoitus löytyy täältä.


Suuri positiivinen opettajani, joka osasi elää hetkessä.




686 katselukertaa
  • Grey YouTube Icon

© 2020 by Marjut Saariniemi