Etsi
  • Marjut Saariniemi

Matkalla kokoNaiseksi

Joskus on käytävä pohjalla, jotta voi löytää oman voimansa. Näin kävi minulle tänä vuonna. Ensimmäisen puoli vuotta kuljin läpi helvetin. Kärsin niin ikävistä fyysisistä oireista, että hetkittäin halusin vain kuolla. Menetin välillä jopa uskoni kaikkeen mitä edustan ja mistä maailmankuvani oli muodostanut.


Kun ihminen kulkee läpi “kiirastultaan”, häneltä riisutaan kaikki. Näin ainakin koin. Ei ollutkaan enää tuttua jalansijaa johon nojata vaan kaikki oli outoa ja pelottavaa. Ainoa mikä vaikutti oli oma asenne. Vaipuako täydelliseen epätoivoon ja pelkoon vai löytääkö parempina päivinä itsestä joku toivo, usko, että tässäkin kokemuksessa on joku järki. Tarkoitus.

Yksi ehkä haasteellisimpia asioita tuossa kokemuksessani oli tunne yksinäisyydestä, siitä että kukaan ei pysty minua auttamaan. Ei ole hoitoa tai ihmistä, joka taikoisi kipuni pois. Ei ole ketään, joka ymmärtäisi mitä minulle tapahtuu ja mitä kaikkea käyn läpi. Yön pimeinä tunteina istuin yksin kylpyhuoneen lattialla ahdistuneena ja mietin, miten kaikkialla muualla nukuttiin. Tuntui, että vain minä valvon ja kärsin. Miten yksinäiseksi ihminen voi itsensä noina hetkinä tunteakaan. Päässä takoi vain yksi ajatus: “miksi”. Miksi minä olen tässä jamassa?


Näin jälkikäteen ymmärrän enemmän. Koen että fyysisestä kivusta ja pahasta olosta huolimatta olin hoidossa, jota ohjasi sisäinen viisauteni. Tämä hoito ja kokemus tuli vapauttamaan minut. Se konkreettisesti pakotti minut päästämään irti vanhoista käytös- ja ajatusmalleista sekä uskomuksista, joilla edelleen kavensin omaa potentiaaliani. Vaikka se tuntui ikävältä niin siinä ei ollut mitään pahaa vaikka hetkittäin saatoin mielessäni sellaistakin ajatella. Se mikä ihmisen perspektiivistä koetaan pelottavana tai haasteellisena, tuskin on sitä laajemmasta perspektiivistä katsottuna. Olen luonteeltani melkoisen itsepäinen ja todennäköisesti tarvitsin tälläisen “kovan koulun”, kunnon ravistelun, jotta vihdoin näkisin mihin olen jäänyt jumiin.


Luulin vuosia, että olin jo oppinut rakastamaan itseäni, mutta kulkiessani läpi helvettiäni tajusinkin kuinka kaukana totuudesta olin. Rakastin itseäni puheen tasolla mutta teot näyttivät muuta. Vedin roolia, jonka olin omaksunut itselleni. Piilouduin maskin taakse pitääkseni yllä tiettyjä yleisesti hyväksyttyjä toimintamalleja, että en vain joutuisi huonoon valoon ja tämän takia ehkä jopa häpeämään itseäni tai tuntemaan syyllisyyttä. Puhuin edelleen totuutta, joka ei ollut omaani vaan jonka olin omaksunut, koska sitä pidetään yhteiskunnallisesti hyväksyttävänä ja jota oletin muiden haluavan kuulla. Tämä kaikki avautui minulle pohjakosketuksessa. Oloni oli niin huono, että kaikenlainen itselleni valehtelu oli käytännössä enää mahdotonta. Siitä olisi seurannut entistä pahempi olo. Tällöin alkoivat roolit tippumaan. Helvetin läpi meneminen pakotti konkreettisesti näkemään salakavalan häpeä- ja syyllisyysverkoston, joka oli pitänyt minua otteessaan niin hienovaraisesti, että en ollut tajunnut sellaisen olevan edes mahdollista. Aloin näkemään toimintamalleja, joita olin omaksunut ja mm. sen miten vaikeaa olikaan ollut puhua omaa totuuttani. Yleensä juurikin sen takia, että pelkäsin loukkaavani muita. Kuitenkin olen loukannut itseäni joka kerta, kun en ole ollut uskollinen omalle totuudelleni ja näin tietämättäni heikentänyt elämänvoimaani. Helvetin läpi meneminen avasi tietoisuuttani ja oli pelottavuudessaan erittäin voimaannuttava kokemus, josta en voi olla muuta kuin kiitollinen.


Näin jälkikäteen on tuntunut käsittämättömän vapauttavalta. Kuinka paljon olen päästänytkään irti tukahdutetuista tunteista ja peloista. Syyllisyydestä ja häpeästä. Nämä teemat ovat nousseet tänä vuonna monissa kvanttihypnoosi-istunnoissakin asiakkailleni pintaan työstettäväksi. Miten paljon me kannammekaan mukanamme syyllisyyttä ja häpeää. Ne tuntuvat leimaavan elämäämme jo lapsesta pitäen. Ne ovat esi-isiemme meille kaiketi tahtomattaan tai ainakin ymmärtämättömyyttään siirtämä perintö, josta on nyt aika päästää irti. Muuten voi olla vaikeaa rakastaa itseään ja kuten moni meistä tietää, se on terveyden ja onnellisuuden edellytys. Itsensä rakastaminen. Kun rakastaa itseään, hyväksyy itsensä juuri sellaisena kuin on; autenttisena ja haavoittuvaisena…ilman maskeja tai rooleja. Silloin uskaltaa puhua omaa totuuttaan pelkäämättä tuomituksi tulemista. Silloin uskaltaa olla häpeilemättä oma itsensä kaikkine puolineen. Silloin on luonnollisesti oma itsensä ja kosketuksessa omaan voimaansa. Kun pelko on menettänyt otteensa, ei ole muuta vaihtoehtoa.

0 katselukertaa
  • Black Facebook Icon
  • Instagram Social Icon
  • Grey YouTube Icon

© 2020 by Marjut Saariniemi